Martti Halme

Arkisto

MIELIPIDE ROUSKIS OY:N JÄTEPOLTTOHANKKEEN ARVIOINTIOHJELMASTA

Ajankohtaista – Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – Tiedotteet – 24. marraskuuta 2009

Jätteenpolttolaitoksen vaikutusten arvioinnissa tulee ottaa huomioon laajasti koko jäte- ja energiahuollon ratkaisujen vaikutukset yhteiskunnassa. Erityisen tärkeää on huomioida EU-tason trendien jo nähtävissä olevat muutokset. Jätteenpoltto on Euroopan maissa ollut aiemmin suosittu ratkaisu muiden vaihtoehtojen vähäisyyden vuoksi. Nyt kuitenkin sekä tutkimustiedon että uusien teknisten ratkaisujen valossa se ei enää vastaa tarkoitustaan. Tulevat muutokset esim. poltettavaksi tarkoitetun materiaalin ominaisuusvaatimuksissa vaikuttavat radikaalisti polttokelpoisen materiaalin määrään suunnitellun polttolaitoksen elinkaaren aikana.

Jätteenpolttolaitos on niin suuri investointi, että se vaikuttaa koko alueen jätepoliittisiin ja energiapoliittisiin ratkaisuihin ainakin muutamaksi vuosikymmeneksi. Siten hankkeen vaikutuksia tulee arvioida erittäin laajasti siten, että esiin tulevat sen vaikutukset jätejakeiden tuleviin kierrätys- ja hyötykäyttömahdollisuuksiin. Erityisesti tulee arvioida sitä, miten suuri määrä Salon alueen yhdyskuntajätteestä voidaan kierrättää ja hyötykäyttää ilman, että polttolaitoksen kannattavuus kärsii.

Koska polttolaitoksen kannattavuus perustuu huomattavasti suurempaan jätemäärään kuin mitä Salon alueelta kerätään, on nähtävissä liikenteen lisääntyminen, kun jätettä kuljetetaan alueelle muualta. Lisääntyneen liikenteen määrä ja laatu, sen kulkureitit ja sen aiheuttamat päästöt tulee arvioida koko laitoksen elinkaaren ajalta.

Mikäli jätteenpolttolaitos toteutetaan ja sidotaan kaukolämmön tuotantoon, on sitouduttu jatkuvaan jätepolttoaineen tuotantoon. Jätteenpolttolaitoksessa ei voida polttaa muuta materiaalia lämmöntuottamiseen. Jos jätemäärä laskee, joudutaan jätettä ostamaan alkuvaihetta laajemmalta alueelta Salon ulkopuolelta. Tämän vuoksi tulee arvioida myös yhdyskuntajätteen hinnan kehitystä kun siitä on kilpailemassa useita eurooppalaisia ja pohjoismaisia jätepolttolaitoksia.

Vaikka polttolaitoksen suodattimet ja muu tekniikka olisivat määräysten mukaisia, tulee laitoksesta kuitenkin alueelle laitteet läpäiseviä supermyrkkyjä, jotka keskittyvät Salon alueelle. Siten tulisi arvioida näiden päästöjen levinneisyys ja laajuus sekä vaikutukset.

EU:n ohjeistuksen mukaan jätteen tuottamista, polttamista ja kaatopaikkasijoittamista tulee vähentää. Jätteen polttamista ei pidetä jätteen kierrätyksenä tai uusiokäyttönä, vaan se on vain menetelmä pienentää kaatopaikkasijoitettavan jätteen volyymiä. Suunta EU:ssa on kohti kierrätysyhteiskuntaa, jossa vähenevä määrä yhdyskuntajätteestä joutuu kaatopaikalle. Biokaasumädättämöjä tullaan suosimaan, samoin biodieselin ja muiden biopolttoaineiden valmistusta. Päästörajoitukset edellyttävät että kaatopaikkojen kaasut hyödynnetään, jota jo nyt tehdään Rouskiksessa.

On tarpeellista myös arvioida polttolaitoksen olemassaolon ohjaavaa vaikutusta ihmisiin. Kun nyt kierrätyksen suosio on kasvamassa ja kansalaisten tietoisuus ilmastokysymyksistä on saatu paranemaan, on haitallista tarjota vaihtoehtoa, jonka tehokkuus ei perustu jätteen lajitteluun ja kierrätykseen. Julkisen tahon linjaukset - myös omistamansa yhtiön välityksellä - ovat tärkeitä kansalaisten käyttäytymisen ohjautumisessa. Polttolaitoksen vaikutus on sekä laajaa että pitkäkestoista, joten sen vaikutusten arvioinnin tulee olla senkin laajaa ja ulottua pitkälle tulevaisuuteen.

 

Martti Halme

Inkerinkatu 4 A 9

24100 Salo

 

Jätetty 24.11.2009   Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirjaamoon

Rouskiksen hallitukseen kuuluu edustus myös pienten ryhmästä

Ajankohtaista – Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – Tiedotteet – 19. marraskuuta 2009

mara-2009.jpgKuntien omistama jäteyhtiö Rouskis Oy on isojen asioiden äärellä tulevaisuudessa. Rouskis omistaa kaikki kotitalouksissa syntyvät jätteet ja on vastuussa siitä mitä niille tapahtuu, eli jätteiden esikäsittelystä ja hyötykäytöstä materiaalina ja energiana, biologisesta käsittelystä ja tarvittavasta loppusijoituksesta. Rouskis  kaavailee Korvenmäkeen jätteenpolttolaitosta , biokaasulaitosta ja kierrätyspolttoaineen valmistuslaitosta. Myös Korvenmäen kaatopaikkaa on tarkoitus laajentaa. Hanke on tällä hetkellä ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. Kiristyvät säännökset jätteenkäsittelyssä velvoittavat Rouskista tehostamaan toimintaansa ja etsimään uusia toimintatapoja.

Rouskis on kuntien omistama osakeyhtiö ja sitä johtaa toimitusjohtaja yhtiön hallituksen kanssa. Hallituksen ensisijainen tehtävä on johtaa yhtiötä osakkaiden yhteisen edun mukaisesti. Käytännössä hallituksen tehtäviin luetaan OYL:ssä yhtiön toiminnan asianmukainen organisointi, mahdollisen toimitusjohtajan valvonta ja yhtiölle tyypillisen voitontuottamistarkoituksen edistäminen. Osakeyhtiö ei ole demokraattisesti johdettu eikä tiedotusvelvollinen samalla tavalla kuin Salon kaupungin liikelaitokset, vesi - ja kaukolämpölaitos.

Rouskiksen nykyinen hallitus koostuu enimmäkseen nyt lakkautettujen kuntien virkamiehistä. Hallitus on tarkoitus uudistaa nyt, osana uuden Salon muutosprosessia ja valita poliittisin perustein sinne Salosta 6 edustajaa. Rouskista omistaa myös Paimio, Kemiönsaari ja Sauvo joista on omat edustajansa. Rouskiksen uuden hallituksen Salon edustajat nimetään Salon kaupunginhallituksessa. Pidän erittäin tärkeänä että Rouskiksen hallitukseen valitaan jäsen myös pienten puolueiden ryhmittymästä. Laajan demokratian Salossa tulee jäteasioista päätettäessä pitää mukana myös pienet puolueet, jotka edustavat yhdessä isoa joukkoa salolaisia.

Martti Halme (vihr)
kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen
Salo

Julkaistu SSS 19.11.2009

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu