Martti Halme

Arkisto

Ohitustielle aikalisä

AjankohtaistaTiedotteet – 22. elokuuta 2009

Salossa on viime aikoina keskusteltu kiivaasti ns. Itäisen ohikulkutien rakentamisen aloittamisesta. Jo kohta 30 vuotta suunnitteilla olleelle tiehankkeelle on nyt jostain syystä tullut tulenpalava kiire. Sitä oltaisiin rakentamassa jopa kaupungin valtiolle lainaamin varoin tilanteessa, jossa kaupungin omat verotulot putoavat rajusti ja menot kasvavat kuntaliitoksesta huolimatta. Säästöjä on haettu jopa lasten ruokalautasilta.

Kasvava kaupunki tarvitsee ohikulkuväyliä, se on selvä asia. Läpimenoliikenne ei kuulu kaupungin keskustaan. Vuosikymmeniä vanha ohitustien linjaus vaatii kuitenkin uudelleen arvioinnin ja sen pohjaksi selvät faktat liikenteen määrän nykytilasta ja kehityksestä.

Tämän keskustelun aika on edessä nyt syksyllä, kun uuden strategisen yleiskaavan suunnittelu alkaa. Nykyisen Salon luottamushenkilöt pääsevät silloin yhdessä ensi kertaa miettimään kokonaisuutena tämän kaupungin kaavoitusta, kasvamista ja tarvittavia kulkuväyliä, mukaan lukien mahdolliset ohitustiet, kevyen liikenteen verkot ja raideliikenne. Minne tulevat uudet asuin- ja teollisuusalueet, mihin suuntaan kaupunki kasvaa ja tihentyy? Miten vanhojen kuntakeskusten kasvamiseen kaavoitetaan?

 Nämä kaikki ovat tahdon asioita ja länsimaisen demokratian mukaan niistä päättävät vaaleilla valitut luottamushenkilöt. Ei paikallinen rakennusfirma, valtakunnan mööpelikauppias tai saksalainen pankki.

Tien rakentamisen aloittaminen nyt laman ja työttömyyden aikana tuntuu hyvältä elvytystoiminnalta. Valitettavasti missään ei kuitenkaan ole luvattu tien urakoita salolaisille yrityksille tai työttömille. Ihan mahdollista on, että työmaalla häärivätkin ulkomaalaiset, niin kuin on tapahtunut esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.

Tämän lehden päätoimittaja kutsui kolumnissaan esitystäni ohitustien linjaamisen uudistamistarpeesta” haikailuksi.” Salo on uudessa strategiassaan julistautumassa vastuulliseksi viherkaupungiksi, jonka kantavina periaatteina ovat yhteisöllisyys ja demokratia. Kaupungin tulot kattavat menot ja suunnittelun pohjana on kestävän kehityksen mukainen maankäyttö. Minun on kovin vaikea nähdä tätä ikivanhalla linjauksella, epävarmalla rahoituksella ja kummallisella kiireellä ajettua ohitustien rakentamisintoa nykyaikaisena ja vastuullisena tapana kehittää uutta Saloa.

Eeva Koskinen

Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Julkaistu SSS 22.8.-2009

Vihreiden puoluehallitus: Myös puolueiden paikallis- ja piirijärjestöjen rahoitus avattava

AjankohtaistaTiedotteet – 22. elokuuta 2009

Vihreille puoluerahoituksen avoimuus on aina ollut keskeinen demokratiakysymys. Rahoituksen avoimuudella varmistetaan, että rahoittajien ja puolueiden välille ei synny vääränlaisia sidoksia.

- Nyt kaikkien puolueiden rahoitus on niiden oman ilmoituksen mukaan pääpiirteittäin tiedossa. Avoimuudesta on tultava jatkuva käytäntö, Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi vaatii.

- Kuntien talous ja kaavoitus voivat tuottaa merkittävää taloudellista etua yrityksille tai yksittäisille henkilöille. Seuraavaksi on syytä avata puolueiden paikallis- ja piirijärjestöjen rahoitus, jotta myös nämä kytkökset selviävät.

Kunnalliset päätökset vaikuttavat paljon: yksittäinen kaavamerkintä voi nostaa maan arvoa ja hyödyttää maanomistajia tai rakennusliikkeitä. Tavaroiden ja palvelujen toimittajat hyötyvät kuntien tilauksista.

- Jo tasapuolisen kilpailun takia yksipuolisia taloudellisia kytköksiä ei saa olla. Yhtiöt tai suuret rahoittajat eivät saa ostaa yleistä- tai kilpailuetua rahalla, sanoo Laturi.

Puolueiden lähipiiriin kuuluu myös osakeyhtiötä, yhdistyksiä ja säätiötä, joiden kautta puolueet hankkivat rahoitusta. Näistä puolueille kanavoidut rahat osoittavat, että niissä liikkuu huomattavia summia. Vaalirahoituksessa esiin tulleiden tietojen ja aiempien paljastusten perusteella on olemassa vaara, että puolueita lähellä olevilla tahoilla saattaa olla kytköksiä esimerkiksi kaavoituksesta hyötyviin rakennusliikkeisiin tai rahoitusyhtiöihin.

- Rahoituksen avoimuuden pitää koskea myös puolueita lähellä olevia tahoja. Edes epäluuloja kytköksistä ei pidä voida syntyä. Puolueiden lähipiirit on käytävä läpi yhtiö, säätiö ja yhdistys kerrallaan ja luotava avoimet rahoituksesta kertomisen menettelytavat myös niihin, Laturi vaatii.

Vihreät ehdokkaat ovat julkaisseet yli tuhannen euron (ennen euroaikaa 5 000 markan) rahoituksena jo vuodesta 1999. Vihreät avasivat rahoituksensa ensimmäisenä puolueena 2008. Vaalirahoituksesta on kerrottu avoimesti: muun muassa puolueen 2007 saama suuri tuki lastenlääkäri Markus Rimónilta julkaistiin heti.

Vihreät julkistivat oman paikallis- ja piirijärjestöjen ulkopuolisen rahoituksensa tiistaina 18.8.2009.

Kirjastopalvelut turvattava taantumassa.

AjankohtaistaTiedotteet – 15. elokuuta 2009

Vihreiden puoluehallitus Oulussa 15.8.2009:
Kirjastopalvelut turvattava taantumassa.

- Ihmiset tarvitsevat kirjastopalveluja juuri nyt

Laman aikana kuluttajat ja yritykset säästävät kulttuurin kulutuksesta.
Myös kuntien tiukassa taloustilanteessa kulttuuripalveluista karsitaan
usein ensimmäisenä, vaikka niiden merkitys muun muassa syrjäytymistä
ehkäisevänä, sairauksia ennaltaehkäisevänä ja terveyttä ylläpitävänä
tekijänä on merkittävä.

- Vihreät haluavat, että kunnat turvaavat vaikeissakin tilanteissa
erityisesti kirjastopalvelut. Kirjasto on yksi suosituimmista
kulttuuripalveluista. Laman olosuhteissa kirjastojen lukusalit ja muut
palvelut muodostuvat erityisen tärkeiksi muun muassa työttömille.
Kirjastot auttavat selviytymään lamasta henkisesti ja luovat
valinnanvapautta niiden elämään, jotka eivät voi sitä markkinoilta
ostaa, muistuttaa Vihreiden puheenjohtaja ja työministeri Anni Sinnemäki.

Lama-aikana valtion tuki kulttuurille on erityisen tärkeää. Kulttuurityö
lisää ihmisten kohtaamista, yhteisöhenkeä ja huolenpitoa toisista sekä
yrittäjyyttä. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa kulttuurialat ovat kasvualoja.

Vihreiden puoluehallitus pitää budjettiesityksessä ehdotettua näyttämö-
ja tanssitaiteen vapaiden ryhmien tukemiseen yli miljoonan euron
lisäystä erinomaisena. Päätös toteuttaa hallitusohjelman linjauksen
vapaan taiteen kentän toimintaedellytysten turvaamisesta.

- Määrärahojen tuntuva lisääminen tukee alati laajenevan vapaan
teatterikentän kehittymistä ja parantaa merkittävästi valtionosuuksien
ulkopuolelle jäävien itsenäisten ryhmien toimintaedellytyksiä. Taiteen
vapaa kenttä on tukensa ansainnut: se tuottaa huomattavan osan maan
kulttuuritarjonnasta, korostaa Sinnemäki.

Kansalliset kulttuuri-instituutiot ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on
turvata taiteen tekemisen edellytykset. Julkista rahoitusta tulee
suunnata näyttävien spektaakkeleiden ja raskaiden rakenteiden sijasta
enemmän liikkuviin rakenteisiin sekä taiteen tekijöiden tukeen, myös
vakiintuneiden kulttuuri-instituutioiden ulkopuolella. Tukea on
riitettävä myös lasten kulttuurille, kiertäville teatteriprojekteille ja
vähemmän kaupallisille taidetapahtumille.

- Ennen seinien pystyttämistä olisi pysähdyttävä myös miettimään, miten
laitoksen pyörittäminen vaikuttaa tukien jakautumiseen taiteenalojen ja
käyttäjäryhmien välillä. Kalliisti rakennetut tilat jäävät usein
käytännössä vapaiden ryhmien ulottumattomiin, toteaa Sinnemäki.

Hyvänä esimerkkinä onnistuneesta kulttuuritalon konseptista Sinnemäki
pitää Oulun Valvetta, jossa pitää majaansa erityisesti elokuvan,
tanssin, teatterin ja valokuvan ammattilaisia ja joka järjestää
monipuolista toimintaa lapsille ja nuorille sekä heidän
aikuisläheisilleen: kerhoja, työpajoja ja festivaaleja. Vihreät
kokoontuvat kunta- ja kulttuuripäiville Oulun Valveeseen 15.-16.8.2009.

Vaalirahoitus auki Salossa

AjankohtaistaTiedotteet – 3. elokuuta 2009

Kesän kuuma keskustelunaihe on ollut yhä sotkuisemmaksi menevä puolueiden vaalirahoitus. Tukea on annettu ja sitä on vastaanotettu melkoisia summia, mutta sen julkistaminen tuntuu olevan varsinkin isoille puolueille kovin vaikeaa. Vihreät ovat vaatineet vaalirahoituksen avaamista myös kunnallistasolla jo pitkään ja julkistaneet oman vaalirahoituksensa verkkosivuillaan. Myös yksittäiset ehdokkaat ovat näin tehneet heti vaalien jälkeen.
Vihreät ovat suomalaisista puolueista siinä harvinaisessa asemassa, että meillä ei ole taloudellisia taustakytköksiä emmekä ole myöskään minkään etujärjestön etäispääte politiikassa. Vahvan kuiskaajan puuttuminen tekee parhaan argumentin etsimisen mahdolliseksi.
Salon valtuuston puheenjohtaja Jukka Roos kirjoitti kolumnissaan “Onko meillä rahan vai kansan valta?” Salon seudun sanomissa 2.8.2009 , että hän kannattaa kaikkia pyrkimyksiä, joiden tarkoituksena on tehdä vaalirahoituksesta julkista.
Tämä on vihreiden mielestä vallan hienoa. Me toivomme, että tämä avoimuuden kannatus näkyisi myös muidenkin puolueiden käytännössä, eikä pelkissä juhlapuheissa. Kaupunkilaisten pitäisi voida halutessaan katsoa puolueiden verkkosivuilta miten vaalien rahoitus on järjestetty.
Kaikki osapuolet vakuuttavat, ettei tukeen liity mitään epäselvyyksiä. Se on täysin laillista toimintaa suomalaisessa demokratiassa. Rahoituksen julkistamisesta kieltäytyminen herättää kuitenkin kysymyksiä. Onko tuen antaminen julkisesti jotenkin kiusallista? Mitä salattavaa tuen vastaanottajalla voi olla? Pitääkö vanha sanonta “Sen lauluja laulat kenen leipää syöt” sittenkin paikkansa myös politiikassa?
Mittavien ja salassa pidettyjen tukien paljastuminen on nyt ainakin heittänyt synkän varjon ennen niin kaikenlaisesta korruptiosta vapaan Suomen kuvalle. Nähtäväksi jää miten se vaikuttaa jo ennestään hiipuvaan äänestysaktiivisuuteen Suomessa.
Vaaleissa olisi tärkeää saada esille puolueiden erot siitä, miten suomalaista yhteiskuntaa jatkossa rakennetaan. Mainostoimistojen rakentamat hulppeanhintaiset imagomainoskampanjat eivät tätä peruskysymystä nyt avaa.
Salon seudun vihreät vetoaakin vielä kaikkiin valtuustopuolueisiin ja ehdokkaisiin, että ne julkistaisivat jo ennen lakimuutosta viime syksyn vaaleissa saamansa tuen.
Tämä antaisi kaupunkilaisille selvän viestin siitä, että me myös tarkoitamme käytännössä olla avoimia. Kaupunkilaiset voivat vaalikauden kuluessa arvioida onko tuella mahdollisesti ollut vaikutusta luottamushenkilöiden päätöksentekoon.Salon seudun vihreiden puheenjohtaja Wilhelmiina Kallio

 SSV.n vaalibudjetti

———————————————————————————————————————————-

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu