Martti Halme

Arkisto

Hyvä perusturva on parasta ennalta ehkäisyä

AjankohtaistaAjatuksia, kirjoituksia ja puheita – 7. toukokuuta 2008

Tutkimusten mukaan yleisesti lapset ja heidän perheensä voivat paremmin kuin ennen . Perheiden taloudelliset olosuhteet ovat parantuneet ja lapsista huolehditaan. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia perheitä. Kun ongelmia perheessä ilmenee, on mahdotonta yksiselitteisesti nimetä mistä ne johtuvat. Lapsen oirehtiessa ja perheen tilannetta tarkasteltaessa huomataan usein, että perheet ovat moniongelmaisia esim. äiti kärsii masennuksesta , eikä jaksa huolehtia lapsesta riittävästi. Äidin ongelmat saattavat johtua työttömyydestä ja niistä johtuvista taloudellisista ongelmista, joista perhe ei taas voi selviytyä muun muassa isän alkoholin käytön vuoksi. Syntyy noidan kehä, josta ulospääsy on vaikeaa . Yhteiskunnan turvaverkon on tällaisissa tapauksissa toimittava. Ennaltaehkäisy on paras ja kaikkien kannalta helpoin ja halvin tie. Tämä on erityisen tärkeää juuri lasten kohdalla, joilla on koko elämä edessään.

Tänä päivänä työelämä on kiristynyt ja työsuhteet ovat pätkittäisiä. On epävarmuutta tulevaisuudesta. Elämä on mennyt yhä kiihkeärytmisemmäksi ja aikaa perheen keskinäiseen yhdessäoloon ei tunnu löytyvän. Tämä aiheuttaa vanhemmuudessa ikävän riittämättömyyden tunteen. Tämä kiire nuorilla vanhemmilla saattaa usein johtua arvomaailman asetteluista. Myöhemmin, vaikeuksien kenties ilmetessä tai vanhemmalla iällä, saattaa kaduttaa, ettei lasten kanssa oltu vietetty aikaa silloin kuin ne olivat pieniä, vaan kaikki aika juostiin kaiken maailman turhuuksien perässä. Vanhempien vastuuta ajankäyttönsä suunnittelussa on korostettava. Perhesuhteiden vaaliminen on tärkein lapsen hyvän kasvun edellytys.

Yhteiskunnalla on vastuu lapsistaan samoin kuin vanhemmilla. Olemme yhteisesti sopineet pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin toteuttamisesta . Tätä mallia toteutamme käytännössä muun muassa sillä että yhteiskunta hoitaa lasten kasvatusta ja opetusta päiväkodeissa ja kouluissa.

Päiväkotien ja koulujen mahdollisuus toimia ennalta ongelmia ehkäisevästi kaventui lamavuosina kun ns. juustohöylä viuhui joka sektorilla. Henkilökuntaa vähennettiin, päiväkotien ja koulujen lapsiryhmien koko kasvoi. Lamavuosien jälkeen ei olla palattu sitä edeltäneelle ”normaalille tasolle”. Tämä on aiheuttanut sen että yhteiskunta ei suoriudu ennalta ehkäisevästä tehtävästään kyllin hyvin ja yhä useampi lapsi tarvitsee lasten suojelun,terveyspalvelujen ja erityisopetuksen palveluja.

Ennalta ehkäisevien toimien hyöty on erityisen suuri ja helposti kohdennettavissa silloinkin kun ollaan tilanteessa jossa erityispalveluja jo tarvitaan. Perheen tilannetta voidaan parantaa mutta se voi myös huonontua ratkaisevasti jos mitään ei tehdä. Tilanteen kartoitus pitäisi aina tehdä kokonaisvaltaisesti.

Yhteiskunnan valmiudet tarjota peruspalveluja ovat paremmat kuin on erityispalveluiden kohdalla. Asiakkaiden määrä on kasvanut ja tätä myötä resurssit ovat pienentyneet. Usein tilanteen kartoitus ja seuranta on ainoa toimenpide mikä on mahdollista tehdä.

Käsityksemme asioiden taloudellista vaikutuksista ohjaavat päätöksentekoamme ja mielestäni resurssien lisääminen lasten ja perheiden erityispalveluihin on hyvä sijoitus lähitulevaisuuteen ja peruspalveluihin sijoittaminen on kannattava sijoitus pitkällä tähtäimellä

Lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisääminen ja erityispalveluiden saatavuuden lisääminen ei saa olla pelkkä taloudellinen kysymys. Yhteiskunnan on tunnettava vastuunsa lapsistaan huolehdittava heistä.

Puheenvuoro Vihreän Valtuuskunnan poliittisessa keskustelussa Kemissä 19.4. 2008 annin-saappaat.jpg

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu