Martti Halme

Arkisto

Kuulemistilaisuus kuntarakenne uudistuksen vuoksi Salossa 2009 18.1. 2007

Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – 18. tammikuuta 2007

Puhe

Uuden suuremman kunnan perustaminen ja luopuminen vanhasta on varmasti jokaisessa Salon Seudun kunnassa tunteita herättävä asia varsinkin vanhemmille ihmisille. Se on myös näkynyt näissä eri puolella Salon seutua järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa . Olen käynyt seuraamassa näitä tilaisuuksia ja se on käynyt hyvästä kotiseutukierroksesta alueella. Salon pienissä ympäristökunnissa puhutaan palveluiden säilyttämisestä ja täällä Salossa rahasta. On totta että Salo joutuu aluksi tasoittelemaan suurkunnan taloutta. Tosiasiassa Salo tekee tätä jo nyt verotulojen tasausjärjestelmän kautta jossa Salon on maksajana ja useat ympäristökunnat saajina. On myös salolaisten etu että koko seutua kehitetään yhdessä. Saloon, Halikkoon, Pertteliin ja Muurlaan muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä ja näissä kunnissa tiedetään että palveluiden rakentaminen näille ihmisille maksaa. Pienissä ympäristökunnissa taas väki vähenee. Osin varmasti sen takia että ihmiset muuttaessaan Salon Seudulle valitessaan kotikuntaansa miettivät tarkkaan myös kunnan voimavaroja vastata heidän tarpeisiinsa. Suurkunta yhdessä vahvempi toimija kun se lähtee suunnittelemaan palvelurakennetta samojen kuntarajojen sisällä ja takaa sillä tavalla ammattitaitoiset palvelut kaikilla osa-alueilla. Kaikilla Salon Seudun ympäristökunnilla on jotain omaleimaista tarjottavaa suurkunnalle ja uskon niihin muuttavan ihmisiä kun taustalla on iso kehityskykyinen vahva kunta. On huomattava että Salon ympäristökunnissa on jo valmiina koulut, terveystalot, vanhusten palvelutalot, liikuntahallit, kaupat, pankit ja muut lähipalvelut. Kunnat ovat myös kaavoittaneet alueita asumiseen ja rakentaneet ja rakentavat niihin kunnallistekniikkaa.. On seudun etu että näitä hyödynnetään täysimääräisesti.. Tulevaisuudessa voisi valita jokilaakson sijasta merellisen asuinalueen tai jos pitää järvistä enemmän voi hakeutua niiden lähelle ja olla silti saman suuren kunnan asukas.

Jotkut vannovat mieluummin yhteistyön kehittämisen puolesta. Kunnilla on jo nyt monta kymmentä erilaista sopimusta palveluiden tuottamisesta ja rahaa niiden perusteella käyttävät kuntayhtymät. Yhtenä suurkuntana voisimme purkaa kuntayhtymät ja palauttaa palvelut peruskuntaan valtuuston suoran ohjauksen piiriin,

Kannatan vilpittömästi tämän selvitystyön tekemistä ja toivon sen tekijöille voimia jaksaa tehdä se huolella . Se ei varmasti ole mikään helppo tehtävä.

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu