Martti Halme

Arkisto

PARAS HANKE

Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – 13. joulukuuta 2006

Olemme Salon Seudulla ratkaisevan käänteen edessä kun päätettävänä on uuden kunnan perustaminen alueelle. Hallituksen Paras-hanke kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi puitelakeineen velvoittaa kaikki Suomen kunnat tekemään ensi kesään mennessä selvitykset yhteistyöstä ja toimeenpanosuunnitelmat palveluiden järjestämisestä. Yhteistyö tapahtuu, joko kuntaliitoksin tai yhteistoiminta-alueita muodostamalla työssäkäynti alueesta tai muusta toiminnallisesta alueesta. Tällöin tulee parantaa maankäyttöä, asumista liikennettä sekä tarjota palveluja yli kuntarajojen. Kuntarakenteen on oltava elinvoimainen, toimintakykyinen ja eheä. Kunnan tulisi muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta. Tavoitteena on turvata asukkaille kuntien vastuulla olevat hyvinvointipalvelut myös tulevaisuudessa. Kyse on myös kansanvallasta eli demokratiasta. Nykyisin jokainen kunta kuuluu useisiin kuntayhtymiin ja järjestää palveluja näiden kautta. Nämä kuntayhtymät elävät omaa elämäänsä eivätkä ole kunnolla hallittavissa. Näitä purkamalla on tarkoitus tuoda päätöksen tekoa näin lähemmäksi kuntalaista. Salon seudun kunnista 10 on lähtenyt selvittämään uuden kunnan perustamista. Kuntien pyynnöstä sisäasiainministeriö on asettanut tohtori Arto Kosken kuntajakoselvittäjäksi. Selvitystyötä tehdään kunnanjohtajien, sekä kunnanhallitusten ja valtuuston puheenjohtajien toimesta. Mukana on myös henkilöstön edustaja sekä Kehittämiskeskuksen johtaja. Valtuustot seuraavat selvitystyön etenemistä ja kaikki kymmenen valtuustoa kokoontuvat helmi- ja huhtikuussa yhdessä pohtimaan alueen kehitystä ja uuden yhteisen kunnan edellytyksiä. Kuntajakoselvityksen vaiheista tiedotetaan valtuustoille maaliskuussa ja huhti-toukokuussa. Kuntalaiset tiedotetaan selvitystyön kaikista eri vaiheista ja järjestetään kuulemis-tiedotustilaisuuksia tammi ja huhtikuussa. Selvitystyö on valmis 24.04. 2007 ja kaikki kunnanvaltuustot kokoontuvat samanaikaisesti 11.06.2007 ottamaan kantaa selvitykseen. Mikäli neuvoa antaviin kansanäänestyksiin joissain kunnissa päädytään tulisi ne järjestää toukokuussa. Olemme omalta osaltamme tämän koko Suomea koskevan myllerryksen kourissa ja on selvää, että olipa asiasta mitä mieltä hyvänsä, entiseen ei paluuta. Muutos herättää aina pelkoa mutta uskon selvitystyöntekijöiden tekevän parhaansa onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tarvitaan myös kuitenkin kuntalaisten ja luottamusmiesten rohkeaa kantaa ottavaa asennetta sellaisen saavuttamiseksi.

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu