Martti Halme

Arkisto

Sokkeloiset kuntarajat ….

Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – 18. maaliskuuta 2005

Perniön kunnanhallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Jukka Roos avasi Turun Radion haastattelussaan keskustelun kuntaliitoksista Salon seudulla. Jukka Roos katsoi että luottamusmiesten tulisi ryhtyä vakavassa hengessä katselemaan ja miettimään isompien kokonaisuuksien liitämistä yhteen. Tällöin saatava hyöty olisi suurin. Jukka Roos epäili asian olevan arka aihe ottaa esille.
Olen itsekin huomannut että joissain piireissä katsotaan kuntaliitoksista puhumisen lähentelevän maanpetturuutta.
Salon ympärillä on kuntia pilvin pimein, kuntarajojen yli huristellaan ja ollaan siellä kuin kotonaan. Yhteistyötä tehdään monella eri saralla kuten terveydenhuollossa, kirjastotoimessa,
rakennustarkastuksessa, ympäristöasioissa, kehittämiskeskuksen toimissa jne. Tavara ja ihmiset liikkuvat rajojen yli vapaasti. Jopa avioliittoja solmitaan kuntarajojen yli. Kuntien välisissä yhteistyökuvioissa on kuitenkin astuttu vasta ensi askeleet. Kunnanjohtajia muita virkamiehiä ja luottamushenkilöitä kokoontuu eri kunnissa muutaman kilometrin välein tekemään samoja päätöksiä samoista asioista samoin sanankääntein.
Sokkeloiset kuntarajat ovat esteenä monenlaiselle joustavalle toiminnalle. Moni kunta tukee koulukuljetuksia vain oman kunnan alueella eivätkä lapset voi käyttää heille lähintä koulua. Lapset tulisi hoitaa vain oman kunnan päiväkodissa vaikka se tekee isoakin mutkaa matkaan työpaikalle ja takaisin.
Maaseutu autioituu koska pieni kunta itse järjestäessään kaiken joutuu tinkimään palveluiden tasosta eikä näin houkuttele uusia asukkaita. Pienissä maaseutukunnissa vanhemmat ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan palveluiden suhteen ja nuoremmat eivät kehtaa niitä vaatia. Kun luottamushenkilöitä valitaan, tuntuu pienessä kunnassa olevan vain vähän sopivia, asiantuntevia, toimeen halukkaita ehdokkaita. Kuitenkin valittujen on taattava oikeudenmukainen ja laajemmaltikin katsottuna tasapuolinen kohtelu sangen suurelle joukolle eri tilanteissa olevia ihmisiä. Sellainen luottamustoimi on vaativaa työtä eikä sitä voi sanoa helposti harrastukseksi.
Ihmiset tulevat tietoisemmiksi oikeuksistaan kuin ennen ja osaavat vaatia palveluja jotka heille kuuluvat. Virkamiesten on kuitenkin oma-aloitteisesti tarjottava heille kuuluvia palveluita ja pidettävä kuntalaisten puolta vaikka niitä ei osattaisi vaatiakaan. Luottamushenkilöiden on pidettävä huolta siitä että näin tapahtuu. Palveluiden tarvetta tulisi myös ennakoida eikä toimia sähköpupun tavoin vasta ärsykkeen saatuaan.
Tunnen pienen Kiskon kunnan luottamusmiehenä että asiamme ovat menossa huonoon suuntaan nopeutuvaa tahtia. Tiistaina luimme lehdestä että kuntamme väkiluku on taas vähentynyt ja keskiviikkona etteivät rahat riitä käyttömenoihin. Kunnan velkaisuusaste nousee, elinvoimainen koulu joudutaan lopettamaan säästösyistä. Pelkään tilanteen kaatuvan päälle muillakin sektoreilla tulevaisuudessa.
Yhdistymistä ja yhteistyötä tarvitaan tilanteesta selviytymiseen.

Kehittämiskeskuksen Kuntapalveluyksikön toiminta tulee saada pikaisesti käyntiin syventämään kuntien yhteistä palvelurakennetta. Keskustelun Suur-Salosta tulee jatkua niin että itse kukin oppii tietämään perusteellisesti mistä kaikesta siinä on kysymys.

Pienen kunnan asukkaalle kuntarajojen poistuminen merkitsee valinnan vapautta, joustavuutta sekä ennen kaikkea pääsyä isompien siipien alle.

Martti Halme (vihr.)
Kunnanvaltuutettu
Kisko

Julkaistu Salon Seudun Sanomissa 18.03.2005

Martti Halme on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu