Ohjelmatyö on vallankäyttöä !
Ajankohtaista – Ajatuksia, kirjoituksia ja puheita – 3. toukokuuta 2010
Kaupunkimme jätepoliittisen ohjelman ja -määräysten päivitystyö on käynnistynyt Rouskis Oy:n osakaskuntien viranhaltijoiden ylikunnallisessa yhteistyöryhmässä. Kaupunginhallitus hylkäsi SDP:n ja Keskustan äänin Vihreiden valtuustoaloitteen Salon oman jätepoliittisen työryhmän perustamisesta. Tekninen lautakunta olisi halunnut työryhmän perustaa ja määritteli työryhmän työtehtäväksi Salon omien jätepoliittisten tavoitteiden ja erityisesti kaupungin Rouskis Oy:ta koskevan omistajapolitiikan tavoitteiden asettamisen ja kirjaamisen.
Samaan aikaan kaupunkimme luottamushenkilöiden keskuudessa on esiintynyt huoli vallan valumisesta virkamiehille. Keskisuuressa kaupungissamme päätöksenteon kulttuuri on muuttunut.
Vaikuttamisen välineeksi on noussut strategiatyö. Se on arvopohja päätöksille ja väline ohjata viranhaltijoiden valmisteluja. Lautakuntien tuloskortit ovat osa järjestelmää, samoin osasto- tai teemakohtaisen ohjelmat . Niillä annetaan virkamiehille linjaus siitä, miten luottamushenkilöt haluavat palveluja suunniteltavan sekä toteutettavan
Rouskiksen tulevaisuudesta on käyty keskustelua lehtien palstoilla. Olemme kuulleet kuinka yhtiön talous on kuralla jätemäärän vähentyessä. Irrallisia osia jätepolitiikan ongelmakentästä on tuotu luottamusmiesten päätettäväksi.
Rouskiksen osakaskuntien virkamiehet eivät voi tehdä kaupungille jätepoliittisia linjauksia yksin. Nyt luottamusmiehille tarjotut iltakoulut ja seminaarit ovat kertaluonteisia hetkiä mielipiteen esittämiseen. Työryhmät ovat pidempiaikaisia keinoja vaikuttaa valmisteluun. Ne mahdollistavat myös laaja-alaisen ilmiöiden yhteensitomisen ja innovoinnin, esimerkiksi jäte- ja energiakysymysten tarkastelun yhdessä.
Määräysten tulee lähteä EU:n jätehierarkiasta. Niiden on ensisijaisesti ehkäistävä jätteen syntyä ja tuettava kierrätystä. Viimeisenä tulevat hyödyntäminen energiana ja sijoitus kaatopaikalle.
Jätemääräyksissä kysymysmerkki on Rouskiksen vaikutus sääntöjen laadintaan. Miten suunnittelun logiikka toimii, kun kuntien omistaman yrityksen talouden pohjana ovat suuret sisääntulevat jätevirrat, ei jätteen määrän vähentäminen. Miten estää se, ettei ohjelma ole sidoksissa yrityksen tavoitteisiin, vaan itsenäinen näkemys kuntalaisten tahdosta ?
Päättäjiltämme on ristiriitainen veto toisaalta huutaa kadotettujen vaikutusmahdollisuuksien perään, toisaalta estää ne omilla päätöksillään. On ristiriitaista kokea tuskaa vasta esityslistoilla näkyvistä asioista, ja samaan aikaan hylätä mahdollisuus pitkäaikaiseen valmisteluun.
Päästämällä tulevaisuuttamme vahvasti koskevat jätelinjaukset useiden kuntien yhteiseen virkamiesvalmisteluun, olemme totisesti luovuttaneet valtaa pois kaupunkimme luottamushenkilöiden käsistä.
Martti Halme (vihr)
kulttuuri ja kirjastolautakunnan jäsen
Salo
Julkaistu SSS Â 4.5.2010




![Reblog this post [with Zemanta]](http://img.zemanta.com/reblog_e.png?x-id=de8002f5-4daa-43e8-8df5-470fa8a2ae73)

